资讯

Liisa Latva-Hoppala kulkee koululaisten matkassa ekaluokasta kutoselle. Hän sekä huolehtii koulun ruokalasta että siivoaa.
Pihapuiden oksat ovat tänä vuonna kevyemmät, mutta Jaakkolan Omenatilalla poimittavaa riittää. Asikkalassa kerätään yli 40 ...
Lämpötiloissa ei tapahdu lähipäivinä suuria muutoksia ja sää jatkuu epävakaisena. Sateet ovat kuitenkin pääosin ...
Tekeekö hallitus perusteltua talouspolitiikkaa vaiko vain ideologista varakkaita suosivaa tavallista politiikkaa, kysyy ...
Valurautapannu kestää sukupolvelta toiselle. Ruostunutta pannua ei kannatta missään tapauksessa heittää pois. Ohjeillamme ...
Egypti aikoo ostaa ainakin 200 000 tonnia ranskalaista vehnää useilta yksityisiltä myyjiltä, kertoo maan viljan hankkija ...
Kihniön yhtenäiskoulussa ruokailee päivittäin noin 160 nälkäistä koululaista. Pienen koulun ruoka sai oppilailtaan ...
Virossa suojellaan sikatiloja yhä tiukemmin toimin. 10 tilan alueella ja lähiympäristössä liikkumista ja liikennettä on rajoitettu kuukaudeksi.
Myös Hämeenkyrön pikkutiet ovat käyneet Ojaselle tutuksi, sillä hän muistelee ajaneensa ensimmäiset koulukuljetuksensa ...
Veneilijät ovat tänä kesänä joutuneet miettimään, minne saavat veneen ja onko tutuilla reiteillä kareja, kun Saimaan pinta on ...
Samu ja Otso Mäki aloittivat tilanpidon vuosi sitten ja kylvivät saman tien rohkeasti yli neljänneksen pelloista syysviljalle ...
Italialaisvalmentaja Alessandro Gocciadoron tallista on siirtynyt tänä vuonna Suomeen jo useampikin hevonen. Uusin tapaus on suomalaiskimpan omistama Dexter Ors, joka saapui alkuviikosta Suomeen.