资讯
Videolla Kananen leikkaa kumppaninsa Sami Salmisen kanssa kakkua sukupuolenpaljastusjuhlassa. Kakun tarkoituksena on ...
Mies on nähty viimeksi perjantaina kello 13 aikaan Kalarannan ja Sorvakon alueella.
Stanley Cupien ja kahden olympiakullan lisäksi Toews saavutti urallaan myös henkilökohtaisia palkintoja. Hänet on palkittu ...
IS EXTRA | Oikeuspsykologi Pia Puolakka tietää, miten ihmisestä voi tulla narsisti ja mitä ovat sen ”punaiset liput”. Nyt hän ...
Suuri yleisö tuntee Tapio Hämäläisen Uuno Turhapuron appiukkona, mutta rooli ei ole aina ollut pelkästään siunaus. Kansallisteatterissa hienon teatteriuran tehnyt Hämäläinen tunnettiin lempinimellä ma ...
Britannian parlamentin alahuone on hyväksynyt lakiehdotuksen avustetusta kuolemasta, kertoo muiden muassa BBC. Ehdotus ...
Trump on mediatietojen mukaan hyväksynyt jo Yhdysvaltojen iskut Iraniin, mutta pidättelee vielä lopullista päätöstään.
Poliisi sai hälytyksen Salon Hämeenojankadulle viiden aikaan perjantai-iltana. Ilmoituksen mukaan kaupan edessä oli ammuttu ...
Kotimaan tämän kauden tilastossa vasta 17-vuotias Mikkola on nyt jo kolmannella sijalla Ella Junnilan ja Heta Tuurin jälkeen.
12-vuotias tyttö kuoli maanantaina harvinaiseen hemolyyttis-ureemiseen oireyhtymään (HUS), joka liittyy akuuttiin munuaisten ...
Ylen uutuussarja paljastaa hämmästyttäviä puolia lestadiolaisten arjesta – moni tavallinen asia on varsinkin tytöiltä kielletty.
SuomalaisnaiSen erikoinen toiminta johti pidätykseen Wichita Fallsissa Texasissa, uutisoi Yahoo News. 34-vuotiaan naisen ...
一些您可能无法访问的结果已被隐去。
显示无法访问的结果