资讯

– (Faija) tajusi, että eihän ne pelit tule mistään mustasta aukosta, että joku ne tekee. Sitten sillä loksahti yhtäkkiä.
Näyttelijä Kelsey Grammerista tulee isä kypsässä 70 vuoden iässä. Asiasta uutisoivat muiden muassa People ja Page Six.
Indiana Jones and the Dial of Destiny -seikkailun alkukohtauksesta saa aivan väärän kuvan siitä, millainen muu elokuva on.
Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Eija Hiltunen-Back kertoo, että tippuri on lisääntynyt nuorten aikuisten, erityisesti ...
Hintatiedot ilmenevät Ilta-Sanomien vertailusta. Sitä varten poimimme VR:n sivuilta yhden henkilön Eko-luokan junalippujen ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on ohjeistanut maan maahanmuutto- ja tullivirastoa (ICE) pidättämään aiempaa ...
CBS Newsin kertoo, että kuusi lapsista Durov on saanut kolmen entisen kumppaninsa kanssa. Loput yli sata lasta ovat ...
Lauri Heinonen jätti työnsä perheen hautaustoimistossa ja ryhtyi drifting-ammattilaiseksi. Hän myöntää kokeneensa paineita ...
Näyttelijä Laura Malmivaara, 51, muistelee Ylen Rakkaustarinoita-podcastissa, miten hän tapasi nykyisen puolisonsa ...
Palestiinalaisalueet ovat synkkien tilastojen kärjessä. Alueilla on tehty tuhansia vakavia rikkomuksia, joista valtaosa ...
Maanantaina lanseerattiin Donald Trumpin perheyrityksen älypuhelin ja mobiilipalvelu. Moni asia meni pieleen, kun 404 Median ...
Puurtinen soitti vielä samana iltana vakuutusyhtiöön, josta kehotettiin tekemään rikosilmoitus. Mies marssi seuraavana aamuna ...