资讯

Omalla pelaajaurallaan 57 A-maaottelua Suomen paidassa pelannut Alexei Eremenko junior ryöpyttää Suomea ja etenkin ...
Madridin alueella työskentelevä poliisi oli vapaalla ollessaan myöhään tiistai-iltana ottanut kiinni miehen, joka väitetysti ...
Suurlähettiläs Titta Maja-Luoto toimi aiemmin päällikkönä ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla. Osaston tilanne oli ...
Uskomus, että pelkällä tahtomisella saa asioita, on maagista ajattelua. Vähän kuin vanhan kansan loitsu, jossa juhannuksena ...
Presidenttinä Khamenei nautti suurta suosiota, mutta suurajatollana hänen suosionsa on laskenut merkittävästi.
Suomen etelärannikolla liikkuvat miehittämättömät alukset ovat osa kesäkuun aikana Suomen rannikolla toteuttavaa Naton ...
Hovioikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen ...
EU on Israelin suurin kauppakumppani. Kirjeessä viitataan YK:n kansainvälisen tuomioistuimen vuoden takaiseen lausuntoon, ...
Aktivistien mukaan Venetsia on muuttumassa paikaksi, joka laittaa politiikkansa keskiöön turistit eikä asukkaat.
Oululaisen Satu Kalevan konferenssimatka Pisaan Italiaan sai ikävän käänteen heti alkuunsa, kun hän saapui hotelliin viime ...
Espanjan pääministeri Pedro Sánchez lähetti Naton pääsihteerille kirjeen, jossa kerrotaan maan aikeista kieltäytyä ...
Koko maailma katsoo nyt Lähi-itään, ja Palestiinan johtajalla olisi tilaisuus vaikuttaa maailman­politiikan suuntaan.