资讯
Suurlähettiläs Titta Maja-Luoto toimi aiemmin päällikkönä ulkoministeriön kehityspoliittisella osastolla. Osaston tilanne oli ...
Presidenttinä Khamenei nautti suurta suosiota, mutta suurajatollana hänen suosionsa on laskenut merkittävästi.
Uskomus, että pelkällä tahtomisella saa asioita, on maagista ajattelua. Vähän kuin vanhan kansan loitsu, jossa juhannuksena ...
Suomen etelärannikolla liikkuvat miehittämättömät alukset ovat osa kesäkuun aikana Suomen rannikolla toteuttavaa Naton ...
Oululaisen Satu Kalevan konferenssimatka Pisaan Italiaan sai ikävän käänteen heti alkuunsa, kun hän saapui hotelliin viime ...
Espanjan pääministeri Pedro Sánchez lähetti Naton pääsihteerille kirjeen, jossa kerrotaan maan aikeista kieltäytyä ...
Aktivistien mukaan Venetsia on muuttumassa paikaksi, joka laittaa politiikkansa keskiöön turistit eikä asukkaat.
Hovioikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen raiskauksesta. Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen ...
Erickin uskottiin tuovan mukanaan pahoja tulvia ja maanvyöryjä Oaxacan ja Guerreron osavaltioihin. NHC:n mukaan rannikkoa ...
EU on Israelin suurin kauppakumppani. Kirjeessä viitataan YK:n kansainvälisen tuomioistuimen vuoden takaiseen lausuntoon, ...
Ruokavirasto neuvoo esimerkiksi avaamaan multapussin siten, että sen suuaukko on poispäin kasvoista. Tarvittaessa multaa voi ...
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo allekirjoittaneensa määräyksen, jolla sosiaalisen median palvelu Tiktokille ...
当前正在显示可能无法访问的结果。
隐藏无法访问的结果